Feeling good

Tällä viikolla alko uus jakso koulussa, onneksi. Uuden jakson alkaessa voi kuvitella, että voi alottaa alusta (siltä se siis tuntuu, sitä se ei ole), koulun suhteen siis. Jotenki tosi helpottunu. Eikä onneks ees oo kovin vaikee jakso, kursseja joista tykkään löytyy. Tällä viikolla oon myös saleillu, nyt ku oon löytäny sen uudestaan.

Oon kyllä niin tyytyväinen, että vanhat tanssitaan ens viikolla, vihdoin se ihme hössötys koko aiheesta loppuu. Musta se on ollu tähän asti kiva kokemus ja tulee varmaan varsinaisina päivinä olemaan, mut sitä hössötystä en todellakaan ymmärrä siitä. Oon päässy tosi helpolla kyllä, sain mun mekon äidin ystävältä, kun hänen tyttärensä oli aiemmin tanssinu ne jo. Mun onneks se oli just sopivan kokonen ja muutenki tosi mukiin menevä. Kampaus hoituu kun kaveri on kampaaja-alalla, ja meikin taiteilen itse toisen ystävän avustuksella. Mutta joka tapauksessa, oon erittäin tyytyväinen että ne on kohta ohi. :D

Keskiviikkona pomppasin viideltä pystyyn ja lähin salille, en ois itestäni uskonut, nimim. herätyksiä aamuisin viisi ja torkku on hyvin lähellä sydäntä. Jotenki tuntuu taas pitkästä aikaa tosi hyvältä omassa kropassa, ihan mahtava fiilis. Kyllä sen muutoksen huomaa siinäkin, että oon paljon positiivisempi ja suoraan sanottuna ei vituta enää yhtään niin useesti. Siinä missä liikunta tekee hyvää kropalle, se todellakin tekee sitä myös mielelle. Tilasin myös Sportamorelta viime viikolla uudet trikoot, urheilurintsikat ja treenikassin, ja tuli kyllä tosi nopeesti. Motivaatio on täl hetkellä tosi korkeella, ja toivottavasti pysyykin siellä.

Tänään mua nauratti kauheesti suomalaisuus. Lähin viikonlopun viettoon muualle tänne Keski-Suomen suunnalle, ja matkustin siis bussilla. Yllättäen ku pääsin siihen bussiin, ni kaikki istu kovin suomalaisittain. Kaikilla myös laukku tai muuta tavaraa siinä viereisellä penkillä. Kävelin sinne bussin perälle metsästäen paikkaa, ja päädyin jonkun naisen kohalle, ja kysyin reippaasti että "Voiko tähän istua?". Vastaukseksi sain jokseenkin nyrpistyneen ilmeen, ja hidasta - siis oikeesti hidasta - tavaroiden keräämistä pois siitä toiselta penkiltä. Kiitin kauniisti ja istuin siihen viereen muina miehinä. Jossain kohti matkaa se nainen kuitenki mun yllätykseks alkoi juttelemaan jotain pientä smalltalkin tapasta, ja olin kyl oikeesti hyvillään siitä. Tai siis mun mielest ton pitäis olla ihan normaali ja jokapäivänen asia, siis et ihmiset juttelis toisilleen. Ymmärrän esim. huonot päivät sun muut, mutta siis yleisellä tasolla se ois ihan kiva, jos se kuuluis meiän kulttuuriin.

Mutta tässä oli mun höpöttelyt tällä kertaa, rentouttavaa viikonloppua! ♥

Is it difficult to say no?

Nyt ois vuorossa vähän sunnuntaista höpöttelyä. Tää viikonloppu on ollu lähinnä kotona oleskelua, vaikka salilla kävin kyllä eilen. Yks mun ystäväki kävi eilen illalla ja jäi vielä yökskin. On kyl piristävää ku on ympäril ihmisii jotka välittää.

Oon huomannu yhen aika jännän jutun itsessäni. Vaikka oon tosi tempperamenttinen ja osittain vähän jääräpääkin, ni mulle on välillä tosi vaikeeta sanoa ei. Siis ku joku kysyy multa jotain, johon haluisin ehkä sanoo että ei, en halua, ei käy, ni saatan vastaa vaa joo no emmä tiiä, kyl jossai vaihees vois tms. En tiiä miks, mut mulle se on jotenki tosi hankalaa vaa sanoo että ei.

Varsinki jos kyseessä ei oo joku läheinen ystävä, ni sillon se on tooosi vaikeeta. Kyl mä pystyn just niille läheisimmille sanoo että en tahdo, en halua mut sit jotenki semmosille ei niin läheisille se on vaikeempaa. Se on jotenki siitä ehkä että pelkään sitä reaktioo siihen, vaik tuskin kenenkää maailma kaatuis siihen.

 Haluisin kyl pystyy olee enemmän avoimempi ja sillee et voisin sanoo kaikille suoraa mitä aattelen. Mut se on nyt kyl vaa sil tasol et sanon vaan tietyille ihmisille suoraan asiat, ja se on tosi pieni osa niinku kaikista. En tiiä oonks ainoo tän "ongelman" kanssa, mutta halusin nyt kuitenki vähä avautua asiasta joka mietityttää. Ja siis kyllähän mä tiedostan sen että ei kaikkeen tarvii suostua enkä suostukkaa. Teen sen vaan sit tuplasti (potenssiin 1000) vaikeemmaks ku kiertelen ja kaartelen enkä vaan sano niinku pitäis.

Onneks tää on kyl sellanen asia, jossa voi kehittyä ja niin aionkin. Mut se vaan että miten se sit käytännössä tapahtuu, en tiedä. Ehkä vaan jos alottaa sen et sanoo asioihin ei, ni huomaa että ehkä se ei oo niin kamalaa tai vaikeeta ku kuvittelen.

Onks teillä muilla jotain ajatuksia aiheeseen? Entä kuinka teiän viikonloppu sujui? 

Time flies

On vähän aikaa siitä kun viimeksi kirjotin, ei se mitään. Voisin olla yhtä hyvin kovin pahoillani asiasta, mutta enpä oikeastaan, sillä ei oo ollu sellasta kirjottelufiilistä. Eikä oikeestaan mitää merkittävää tapahtunut sitte joulukuussa, joulu tuli ja meni, samoin uus vuos. Tammikuun oonki sit rampannu lääkärissä ja sairastellu, ihme juttu. Eilen olin 39 asteen kuumeessa ja lihassäryt oli jotain niin järkyttävää, että en oo ennen semmosia kokenu. Onhan ne vieläkin mut vähä helpottanu.

Alotin maanantaina uudelleen salilla käymisen, se on kyllä jotain mistä niin tykkään! Omat aikataulut ja oma eteneminen, sopii hyvin mulle. Nyt se vähä tyssäs ton kuumeen takia, mutta huomenna meen sitten taas, jos keho antaa myöten. Onks täällä muita jotka on innostunu salista? :)

Vanhatki ois kohta, ei kyllä sillee jännitä, paitsi se, että ku toi mun mekko on takaa pelkällä vetoketjulla, ni pysyykö se niissä nopeimmissa tansseissa jossa juostaan ja pompitaan. Toivotaa että pysyy päällä, ois vähä noloo ehkä jos se vaan putois(:D).

Kouluhommat muuten ei oikee oo hanskassa, ei siis ainakaan parantunu tosta marraskuisesta, harmi sinänsä. En tiiä mistä löytäisin sen motivaation opiskeluun, sitä vaa ei jotenki oo ollenkaan. Nyt taas koeviikko menossa, ja kohta alkaa uus jakso. Jos sitten jaksais vähän enemmän (not). Must tuntuu et koulu on vähä semmonen juttu et se stressaa aina, meni hyvin tai huonosti. Kuhan selviin lukiosta kunnialla, ni oon tyytyväinen. Toki lukion jälkee oottaa lisää koulua, mut sit ollaan jo vähän lähempänä päämäärää.

Aika on menny jotenki tosi nopeesti, nyt on jo helmikuu. Kohtahan se kesä jo kolkuttelee ovella, not kidding, se tulee nopeemmin ku ehtii huomatakkaa. Tilailin tänää sportamorelta vähän uutta kampetta treeneihin. Ei tullu ees kovin kalliiks, päälle viiskymppiä. Eikä niissä kovin pitkä toimitusaikakaan oo, ens viikolla tulevat kuitenki. Onks jollain suositella jotain ehdottomii lempparinettikauppoja?

That autumn feeling..

Tää biisi pomppas mun seinälle tänää Facebookissa ku joku oli jakanu. En kyllä ollu koko biisistä aiemmin kuullu enkä myöskään artistista, mutta nappas kuitenki.

Öääääh. Heippa hei. Oikeesti tänään on huono päivä. Siis kyl te tiiätte sen tunteen ku mikään ei taho onnistuu ja ärsyttää ihan pienet ja yksinkertaset asiat? Tänää on just sellanen päivä. Kaiken lisäks hukun koulutöihin ja koeviikko alkaa huomenna. Ja joo, mun pitäis nytki luultavasti olla lukemassa mut oli pakko saada aivot ja ajatukset eka jotenki ojennukseen.

 Jotenki tuntuu et tää menee nyt sillee että lukio vie mua ihan 6-0. Ei jotenki ois yhtään motivaatioo, ja loppuvuoden jaksot täynnä. Yritän parhaani, mut tuntuu jotenki et oon ihan väärässä paikassa. Kyl mä nyt käyn loppuun ku oon kohta jo puoletki jaksanu. Stressaa kuitenki tosi paljon, ja uskon et se ei todellakaan oo mitenkää tavatonta tähä aikaa vuodesta.

 Samalla pitäis jaksaa töitä, ja hoitaa vähän kaverisuhteitaki. Muutenki pää ja tunteet ihan sekasin. Marraskuu on kyllä aina mulle nykyää se vaikein kuukaus. Siihen on tietysti syynsä, joita voinki sit availla vähän myöhemmin.

Mutta jotta tästä höpöttelystä ei tulis niin synkkää, ni oon myös tänään yrittäny ettii positiivisii puolii asioista. Onks parempaa tunnetta, kun pääsee kotiin ja ovella tulee vastaan kaks hännäheiluttajaa ja ilmassa tuoksuu ruoka? Tai ku pitkän päivän jälkeen tajuut, et saat vaan mennä kotiin, eikä sun tarvii mennä minnekkää. Tai ku kajareista soi vaa hyvä musiikki ja saat kirjottaa mitä mieleen tulee. Tai ku tajuut et sul on ympäril perhe ja ystävät, ja oot satavarma et ne välittää susta. Mahtavint on ku oikeesti tietää tai tuntee sen.

Postauksella ei niinkään ollut varsinaista aihetta, kuhan kirjottelin vähä fiiliksistä ja ajatuksista mitä tällä hetkellä päässä pyörii. Mites teiän viikko on menny tähän asti? Onks viikonloppusuunnitelmii? Kertokaa ihmees miten teillä menee ja muita ajatuksia. :) 

"Somedays you just have to create your own sunshine."

K i n d n e s s

  Avaanpa vähän mun näkökulmasta yhtä asiaa. Oon siis puhelinmyynnissä töissä. Ihan vaan siitä syystä, että tarviin omaa rahaa. Haluun ansaita itse omat rahani, enkä elää äidin siivellä, sillä kun nyt ei muutenkaa oo vaikka muille jakaa. (Voi olla että ens kesän kuukauden reissu voi olla myös osatekijänä rahantarpeeseen.) Ikäni puolesta tää on ainoo paikka minne pääsin, vaikka hakemuksia laitoinki.

 Okei tää paikka jossa mä oon, siel on tosi hyvä ilmapiiri. Mukavat vastaavat, ja kaiken lisäks mun parhaimmat ystävät on siellä mun kanssa. Voin sanoo että se auttaa tosi paljon. Mutta silti, en suosittele kenellekään. Niiin hermoja raastavaa hommaa, eikä todellakaan mitään herkkua. Pitää kuitenkin olla tyytyväinen, että on mahollisuus jostain sitä omaa rahaa tienata.

 Siis eihän työn kuulukkaa välttämättä aina olla sitä kivaa ja parasta, sitä en tällä nyt hae. Mietin kuitenki niit ihmisii joille soitan. Okei, siel joukos on tosi mukavia ihmisiä, jotka saa mut oikeesti parin minuutin puhelusta hyvälle tuulelle, vaikkei mitää tilaiskaan.

Mut sit on nää ihmiset, jotka on kohtelee sua niinku sä oisit jostai maan alimmasta helvetistä. Siis jo se tapa millä sä puhut toiselle ihmiselle, vaikka ois vaan se puhelinmyyjä, ni se ei tarkota et sä voit puhuu toiselle ihmiselle ihan miten tykkäät. Sielt on tullu kyllä semmosta settiä etten niinku osaa ees kuvailla. Tottakai nää perus haistattelut sun muut, mut sit on nää ihmiset, jotka vastaa ihan normaalilla äänellä siihen puhelimeen. Sit ku oot hetken puhunu sitä sun myyntipuhetta, sielt luurin päästä kuuluu helvetinmoinen raivo kovalla äänellä, hyvä ettei siitä tuolilta putoo.

  Mul ei oo mitään hyvää esimerkkiä, mitä nää ihmiset sanoo, mut oikeesti välillä tulee semmonen; "Excuse me, I'm only human". Yritän vaan tehdä työtäni, enkä mäkään välttämättä sulle haluais soittaa. Että eikö ole opetettu sellasia perushyviä käytöstapoja, joihin kuuluu esimerkiks muiden ihmisten kunnioittaminen. Okei, yritän aina asettuu heidän näkökulmaan. En mäkää välttämättä tykkäis ku mulle soiteltais ja kaupiteltais jotain mikä ei vois vähempää kiinnostaa, mutta kyllä mä nyt silti sanoisin vaan kohteliaasti, että ei kiitos. Mun kohalla toi kohtelias ei kiitos, tarkottaa sitä, että okei, hän ei halua tätä. En siis jää jankkaamaan asiasta, vaan annan olla.

 Ymmärrän myös, jos on sillä hetkellä kiire, eikä ihan oikeesti kerkee keskustella aiheesta, ni kyllä mä ihan puhetta ymmärrän, jos vaan sanois että nyt ei oikeasti vaan pysty puhua. Siinä vaiheessa toivottelen vaan hyvät päivänjatkot, enkä jää jankkaamaan. Vaikka työni puolesta mun pitäis jankata, niin mul on sen verran hyvä tilannetaju, että tiedän missä kohti se on kannattavaa ja missä ei.

Siis ehkä nyt ois aika tehä mun pointti, tarkotus ei ollu siis valittaa, että kuinka paskaa mun työ on. Pointti oli siis se, että ihan sama vaikka sulle soittais "vaan" joku puhelinmyyjä, ei se tarkota sitä, että sä voit käyttäytyä miten haluat. Tuskin ketään siis aattelee mitään tommosia; "Hmm, miltäköhän tosta nyt tuntuu kun käyttäydyn näin?" Enkä mä nyt tarkota, että ihmisten oikeesti pitäis ajatella tota asiaa mitenkää syvällisesti, mutta arvostus on oikeesti korkeella niille ihmisille, jotka hallitsee perustaidon - ystävällisyyden.

  Puhelinmyynnistä hyppään tohon aiheeseen. Miten ihmiset kohtelee toisiaan? Kaiken kiireen ja hulinan keskellä pienet ystävälliset eleet unohtuu helposti, siis ihan kaikilta. Itselläni kun on huono päivä, niin sillon en tosiaan toivois kenenkään joutuvan sen kohteeksi. Helposti pienillä asioilla pahoittaa toisen mielen, vaikkei sitä tarkoittaiskaan. Huomaan usein kun oon ajattelemattomasti käyttäytyny miten sattuu huonona päivänä, ni mietin sitte myöhemmin et ois ehkä voinu olla mukavempi, ystävällisempi jollekulle.Vaikka siis ei pitäisi jostain ihmisestä, tai ei tulisi toimeen jonkun kanssa, täytyis kuitenki muistaa olla ystävällinen, se ei oo paljoo vaadittu.

Huomasin nyt ku kattelen tätä tekstiä, että tosi sekavaa höpötystä. Toivon kuitenkin, että kaikki sais ees jotenkin kiinni siitä, mistä halusin puhua. Otin nyt ton puhelinmyynnin ihan vaan omakohtasena esimerkkinä siitä, miten ajattelemattomia ihmiset osaa välillä olla. Ehkä ei maailman parhain esimerkki sinänsä, mutta johdatteli hyvin aiheeseen ja on mulle tosi arkipäiväinen asia.


Everyone you meet is fighting a battle you know nothing about. Be kind. Always.

First writing

 Moikka moi. Outoo kirjottaa taas pitkästä aikaa. Pidin blogia vuosia sitten joskus yläasteella, oisinko ollu 8. luokalla tai jotain, en muista. Jotenki tekee taas mieli jakaa ajatuksia muille, ja toisaalta tekee itelle hyvää kirjoittaa.

Tää alku on ehkä kaikista vaikein, en tiiä miten pitäis aloittaa kaikki tää. Miten kerätä lukijoita, joita siis juttuni oikeesti kiinnostais. Ehkä tää tästä lähtee rullaamaan. En viiti Facebookiin jakaa tätä, ku en välttämättä haluu että kaikki vanhat koulututut tai muut tuttavuudet tulee tänne pomppimaan, en sitte tiiä mistä johtuu.

Alut on pelottavia, loput surullisia, mut kaikki siinä välissä on se juttu. 

Se mistä kirjotan, riippuu aina ihan päivästä, ja siitä mikä on mulle ajankohtasta, mun ajatuksia ja mielipiteitä asioista. Ja tän haluunki korostaa, ne on mun mielipiteitä. Eli en tarkoita että ihmisten pitää olla samaa mieltä, tai että näin asiat ovat. Selvensin vaan ettei tuu mitään väärinkäsityksiä tai mielten pahoittamisia. Toki otan kuitenki vastaan muidenkin mielipiteet, ja käyn keskustelua asioista, mutta hyvällä fiiliksellä. 

Sitte vähän tästä ulkoasusta. En kunnolla vieläkään ymmärrä tätä Bloggerin systeemiä, joten ulkoasu nyt vähän on mitä on, toki sit ku opin uudelleen paremmin käyttämää ni uudistelen sitte sen mukaan. Harmittaa, ku en pääse vanhaa blogia mistään lukemaan. Se oli vielä ihan kivan näkönenki. 

Entä oonko aktiivinen postailija? No voisin sanoo et se menee vähän sen mukaan, miten tekee mieli kirjottaa. Jos kirjotan sen takia, että on vaan pakko kirjottaa, ni teksti tulee olemaan ja on tönkköä, mut jos taas haluun kirjottaa, ja on semmonen fiilis, ni tekstii tulee ku vettä vaan. Yritän kirjottaa vähän puhekielen omaisesti, mut pakko jotkut sanat kyllä kirjottaa kuten pitääkin. Yritän myös ottaa huomioo kieliopin, mut en pidä kaikista tärkeimpänä sitä, saattaa kyllä sitte huomatakki välillä. En haluu ottaa suurempaa stressiä tästä, päin vastoin rentoutua. 

Etin tässä samalla itekki vähän tonne blogilistalle blogeja joita lukea, että saa kyllä ilmotella omista blogeistaan, kattelen tosi mielelläni. Oisin tähän postaukseen jotain kuvia halunnu laittaa, mut ei satu olee mitään, ja netistä se on vähän niin ja näin jos ottaa. Anyways, palaillaan luultavasti pian! :)